*

Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto

Suomalaisten alkuperä

  • Uralilainen sukupuu äännetason perusteella
    Uralilainen sukupuu äännetason perusteella
  • Muinaiskarjalan jatkajakielet ja -murteet
    Muinaiskarjalan jatkajakielet ja -murteet
  • Suomalaiset ja naapurikansat: MDS-kuvaaja pareittaisten IBS-arvojen pohjalta
    Suomalaiset ja naapurikansat: MDS-kuvaaja pareittaisten IBS-arvojen pohjalta
  • Suomalaiset ja itäiset naapurikansat: PCA-kuvaaja
    Suomalaiset ja itäiset naapurikansat: PCA-kuvaaja

Täällä Uuden Suomen blogeissa näkee säännöllisesti kirjoituksia, joissa sivutaan suomalaisten alkuperää, ja välillä näkee levitettävän mitä ihmeellisimpiä käsityksiä. Koska satun olemaan alan miehiä, kannan nyt korteni kekoon. Tämä on lyhyt oppimäärä; lisää aiheesta löytyy Puolikuivalta alkuperäsivustoltani, joka on muuttanut osoitteeseen http://www.elisanet.fi/alkupera/

 

Monitieteinen alkuperätutkimus?

 Termejä kuten "monitieteinen" ja "tieteidenvälinen" käytetään laajalti väärin: kuvitellaan, että esimerkiksi kielentutkimuksen tuloksia voidaan pakottaa uuteen suuntaan genetiikan tai arkeologian tuloksiin vedoten. Todellisuudessa jokainen tieteenala tutkii aivan eri kohdetta, ja kutakin kohdetta voi tutkia vain yksi tieteenala: kieltä voi tutkia vain kielitiede, geenejä vain genetiikka ja muinaista kulttuuria vain arkeologia. Silloin kun selvitetään suomen kielen alkuperää, ei geeneillä tai ruukunsirpaleilla ole asiaan mitään annettavaa.

 Niinpä Volgan mutka on edelleen parhaiten perusteltu alkukoti suomen kielelle (tarkemmin sen varhaisimmalle rekonstruoidulle esimuodolle, kantauralille). Sitä ei kuitenkaan ole enää sataan vuoteen pidetty suomalaisen väestön alkukotina. Tätä eivät ole huomanneet ne, jotka tietämättömyyttään julistavat modernin väestögenetiikan tuloksiin vedoten, että "Volgan mutkaa ei enää pidetä suomalaisten alkukotina."

 Ei ole mitään lainalaisuutta, joka pakottaisi kielen alkuperän olemaan sama kuin geenien tai kulttuurin alkuperä. Lisäksi näistä tasoista ainoastaan kielellä on yksi juuri, kun taas perimällä ja kulttuurilla voi olla kymmeniä eri-ikäisiä juuria: meillä on geenejä ja kulttuuripiirteitä idästä ja lännestä, mutta kielemme on peräisin ainoastaan idästä. Aivan varmasti jokin geenijuuri ja jokin kulttuurinen juuri on liittynyt suomen kielen esimuotojen leviämiseen kohti Suomea, mutta on eri asia, voidaanko yhteyttä varmentaa näin jälkeenpäin. Teoriassahan on mahdollista, että juuri ne geenit ja kulttuuripiirteet, jotka levittivät suomen kielen esimuotoa, ovat kadonneet.

 Oikeanlaista monitieteisyyttä on se, että katsotaan, mitä eri tieteenalat saavat itsenäisesti selville, ja sen jälkeen yhdistetään se mikä yhdistettävissä on. Minkään tieteenalan tuloksia ei voi muuttaa minkään toisen, eri kohdetta tutkivan tieteenalan tulosten perusteella.

 

Kantauralin aika ja paikka

 Siitä lähtien, kun uralilaisten kielten sukulaisuus osoitettiin tieteellisesti (alkaen Sajnovics 1770), on varhaisin kantakieli paikannettu Suomesta katsoen itään, Volgan ja Uralin tienoille (ajoittain myös Siperian puolelle). 1990-luvulla Kalevi Wiik alkoi levittää kansan tietoisuuteen näkemystään, jonka mukaan uralilaisia kieliä olisi aikaisemmin puhuttu laajalti Euroopassa, aina Britteinsaarilla saakka. Wiik oletti germaanissa näkyvän äännetasolla jälkiä uralilaisesta substraatista ('alakerrostuma'; vaikutus, joka jää kielensä vaihtavien alkuperäisestä kielestä uuteen kieleen).

 Hypoteesi kuitenkin kumottiin tuoreeltaan:

1. esitetyt foneettiset substraattipiirteet ovat liian myöhäisiä tai epäuralilaisia;

2. substraatti näkyisi myös lainasana- ja paikannimikerrostumana, mutta germaanin runsaalla substraattisanastolla ei ole mitään yhteistä uralilaisten kielten sanojen kanssa. 

(http://www.tieteessatapahtuu.fi/897/PARPOLA.pdf; http://www.tieteessatapahtuu.fi/983/kallioym.html)

 Heiveröisen substraattihypoteesin ohella Wiikin ainoa perustelu oli metodisesti virheellinen oletus monitieteisyydestä: että arkeologinen tai geneettinen jatkuvuus voisi todistaa kielellisestä jatkuvuudesta. Näinhän ei asia ole, kuten indoeuropeistiikassa oli perusteltu jo 1980-luvulla (J.P. Mallory 1989: In Search of the Indo-Europeans). Jatkuvuusperusteluilla voidaan "tukea" keskenään ristiriitaisia näkemyksiä, eli ne ovat täysin epäluotettavia. Laaja-alaisten kielikuntien kohdalla päinvastoin arkeologinen jatkuvuus vastaa tilastollisesti kielellistä epäjatkuvuutta eli kielenvaihtoa. (http://www.tieteessatapahtuu.fi/0106/hakkinen.pdf; http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus1.pdf)

 2000-luvun uudet kielitieteen tulokset ovatkin tuoneet entistä vankempia perusteluja kantauralin itäisyydelle ja myöhäisyydelle: kantauralin leviäminen näyttää alkaneen suunnilleen Kama-joelta (Volgan mutkan ja Uralin välillä) vasta kivikauden muuttuessa pronssikaudeksi noin 2000 eaa. (http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_2.pdf; http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf)

 

Uralilta Suomeen

 Aiemmin vallinnut nk. maltillinen jatkuvuusteoria oletti, että uralilainen kieli olisi ehtinyt Suomeen jo tyypillisen kampakeramiikan aikana (n. 3900 eaa.) ja että täkäläinen kieli olisi alkanut jakautua kantasaameksi ja kantasuomeksi jo nuorakeraamisen kulttuurin tuoneiden indoeurooppalaisten vaikutuksesta (n. 3000 eaa.). Virossa tämä näkemys pääsi valtaan jo 1950-luvulla, mutta Suomessa monitieteinen konsensus sementoitiin vasta Tvärminnen symposiumissa 1980. Osa kielentutkijoista piti silti ajoituksia liian varhaisina, ja ihan syystäkin: kuten kaikissa jatkuvuusteorioissa, tässäkin oletettiin virheellisesti, että arkeologinen jatkuvuus voisi todistaa kielellisestä jatkuvuudesta. Tuolloin ei vielä kuitenkaan ollut kaivettu esiin kaikkea sitä jatkuvuusteoriaa vastustavaa todistusaineistoa, jonka kielitieteilijät onnistuivat 2000-luvulle tultaessa keräämään, joten monet kielitieteilijätkin hyväksyivät jatkuvuusteorian.

 Erityisesti indoeurooppalaisten lainasanojen tutkimus mahdollisti uralilaisten kielentasojen entistä tarkemman ankkuroimisen aikaan, ja paikannimitutkimus antoi tietoa uralilaisten kielten aiemmista puhuma-alueista. Kantasaamen ja kantasuomen eriytyminen näyttääkin nyt alkaneen vasta pronssikaudella (n. 1000 eaa.) ja vieläpä kaukana kaakossa Laatokan eteläpuolella, ei suinkaan kivikaudella Lounais-Suomessa. (http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf)

 Siinä vaiheessa kun kielitiede tavoittaa ensimmäiset merkit itämerensuomalaisesta kielimuodosta (joka edustaa keskikantasuomen tasoa) Suomen lounaisrannikolla suunnilleen rautakauden alussa (n. 500 eaa.), oli täällä naapureina lainasanojen ja paikannimistön perusteella jo saamelaisia ja germaaneja. Koska nämä varhaisimmat merkit perustuvat keskinäisiin lainoihin, ei ole mahdollista sanoa, mikä kieliryhmä oli Lounais-Suomessa ensin. Tuossa aikatasossa ei vielä voida puhua suomen kielestä, vaan vasta kun oli ensin saavutettu myöhäiskantasuomen taso ja kun sitten sen Suomessa puhuttu murre alkoi eriytyä Virossa ja Karjalassa puhutuista murteista, voidaan sanoa itsenäisen suomen kielen "syntyneen". Tämä tapahtui arviolta joitain vuosisatoja jälkeen ajanlaskun alun.

 Tässä vaiheessa tätä nimenomaista suomen kielen esimuotoa (jota voidaan kutsua selvyyden vuoksi muinaislänsisuomeksi) puhuttiin vasta kapealla rannikkokaistaleella Karjaalta Satakuntaan; alueen germaanit sulautuivat ajan mittaan länsisuomalaisiin jo kauan ennen ruotsalaisten saapumista. Muinaislänsisuomesta polveutuvat suomen kielen länsimurteet. Sisämaassa aivan eteläisintä Suomea myöten puhuttiin saamea, mikä näkyy saamelaisperäisistä paikannimistä: sellaisista, joiden elementit eivät voi selittyä suomalaisten sanojen pohjalta vaan joissa näkyy saamelaiskielille tyypillinen äännekehitys. Todistusaineisto ei siis perustu suomalaisia sanoja sisältäviin nimielementteihin kuten Lappi-, Lapin-, Poro- tms. kuten usein virheellisesti luullaan (Ks. edellinen linkki jatkoviitteineen.)

 Toiselle vuosituhannelle tultaessa Suomeen levisi idästä toinen itämerensuomalainen kielimuoto, muinaiskarjala. Sen jatkajia ovat suomen kielen itämurteet eli savolais- ja kaakkois- eli karjalaismurteet (ja Suomen ulkopuolella karjalan kieli ja inkeroinen). Suomen länsi- ja itämurteet ovat siis erilähtöisiä, ja ilman keinotekoisen kirjakielen yhdistävää vaikutusta ne olisivat voineet kehittyä omiksi kielikseen. (http://www.elisanet.fi/alkupera/Suomensynty.html)

 

Suomalaisten geenit: isä- ja äitilinjat

 Geenitutkimuksessa on 1990-luvulta lähtien hyödynnetty toisvanhempaisia linjoja: Y-kromosomin DNA periytyy pojalle aina isältä, ja mitokondriaalinen DNA periytyy lapsille aina äidiltä. Isä- ja äitilinjojen avulla voidaan seurata mutaatiosukupolvia taaksepäin aina Afrikkaan saakka. Mutaatiosukupolvi voi vastata useampaa todellista sukupolvea, joten aivan kaikkia esivanhempia ei välttämättä tavoiteta – ja nekin jotka tavoitetaan jäävät tietysti nimettömiksi. Suomalaisten isälinjoista enemmistö tulee idän suunnalta ja vähemmistö lännen suunnalta, kun taas äitilinjoissa tilanne on päinvastainen.  

 – Itäsuomalaismiehistä noin 70 % ja länsisuomalaismiehistä noin 40 % kuuluu haploryhmään N1c1a (M178), joka on syntynyt jossain Etelä-Siperian ja Mongolian lähistöllä. Itä- ja länsisuomalaiset N1c1-miehet kuuluvat lisäksi aivan eri haaroihin: länsisuomalainen (hämäläinen) haara näyttää levinneen tänne Baltiasta, kun taas itäsuomalaisilla tavataan savolaista ja karjalaista haaraa, jotka palautunevat volgalaiseen perustajaan.

 – Itäsuomalaismiehistä noin 20 % ja länsisuomalaismiehistä noin 40 % kuuluu haploryhmään I1 (M253), joka lienee syntynyt jossain keskisen Euroopan pohjoisosissa. Haploryhmää on ilmeisesti tullut tänne sekä suoraan etelän suunnalta että Skandinaviasta.

 – Suomalaisnaisista runsaat 40 % kuuluu haploryhmään H, joka jakautuu moneen alahaploryhmään, jotka ovat levinneet tänne ilmeisesti monelta suunnalta (pääsääntöisesti kuitenkin lännestä tai etelästä).  

 – Suomalaisnaisista lähes 30 % kuuluu haploryhmään U, joka sekin jakautuu moneen alahaploryhmään, jotka ovat levinneet tänne monelta suunnalta.

  Äitilinjat ovat Euroopan mittakaavassa jakautuneet paljon tasaisemmin kuin isälinjat, ja ne näyttävät usein edustavan ajallisesti vanhempaa väestöpohjaa. Suomessakaan äitilinjoissa ei ole havaittavissa jyrkkää itä–länsi-jakoa kuten isälinjoissa. Isälinjat taas ovat ajoitukseltaan selvästi nuorempia, ja usein ne voidaan helpommin yhdistää kielten leviämiseen: N1c1a:n kohdallakin länsisuomalaisen haaran tulo Baltiasta Länsi-Suomeen muistuttaa muinaislänsisuomalaisen kielen leviämistä samalta suunnalta, aivan kuten volgalaisten (tai laatokkalaisten) haarojen tulo kaakosta Itä-Suomeen muistuttaa muinaiskarjalaisen kielen leviämistä samalta suunnalta. Toisaalta haarat kokonaisuutena lienevät liian vanhoja yhdistettäviksi kyseisiin kielimuotoihin, mutta ainakin jotkin alahaarat voisivat ehkä liittyä näihin kieliin. On kuitenkin muistettava, että idän ja lännen välinen kulttuuriraja on Suomessa hyvin vanha, joten N1c1a-haploryhmän haarojen välinen raja saattaa periytyä jo kivikaudelta, vaikka nykyiset murrealueet ovatkin nuorempaa perua.

 

Suomalaisten geenit: genominlaajuinen taso

 2000-luvulla on alettu kartoittaa kaikista kromosomeista satojatuhansia emäksiä kattava valikoitu otos. Nämä emäkset esiintyvät aina pareittain, niin että toinen peritään isältä ja toinen äidiltä. Tällä tasolla ei siksi voidakaan seurata yksittäisiä geenilinjoja kauas taaksepäin, mutta aikaulottuvuuden sijaan saavutetaan niin suuri tarkkuus, että geenitestin avulla voidaan määrittää henkilön tausta jopa kylän tarkkuudella (ainakin Sardiniassa).

 Tätä laajaa geenidataa voidaan analysoida monella eri tasolla. Yleisimmin väestöjen välistä geneettistä etäisyyttä kuvataan FST-arvolla: FST-arvo on sitä pienempi, mitä enemmän geeninvaihtoa väestöjen välillä on tapahtunut. Monien eurooppalaisten väestöjen etäisyys naapureihinsa on vain noin 10 (= 0,0010), kun taas etäisyys länsisuomalaisista ruotsalaisiin, venäläisiin ja itäsuomalaisiin on noin 30. Virolaisia on verrattu vain helsinkiläisiin, ja he ovat lähempänä näitä kuin ruotsalaiset ja venäläiset; mikään kaukaisempi kansa ei ole suomalaisille läheisempi kuin nämä naapuriväestöt. Itäsuomalaiset ovat länsisuomalaisten "takana" sekä ruotsalaisiin että venäläisiin nähden – FST-arvo on molempiin noin 70. Itäsuomalaiset eivät siis ole sekoittuneet venäläisten kanssa, vaikka maantieteellisin perustein voisi kuvitella toisin. (http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136491-painokoneet-seis-venalaiset-eivat-olekaan-suomalaisia)

 Venäläiset puolestaan ovat lähellä esimerkiksi puolalaisia, virolaisia ja tshekkejä (FST 10), paitsi pohjoisvenäläiset, jotka ovat kaukana näistä (FST 60–70). Silti pohjoisvenäläiset ovat aivan yhtä kaukana vepsäläisistä ja suomalaisistakin. Huolimatta venäläisten sisäisistä eroista pohjoisvenäläiset ovat aivan samalla etäisyydellä suomalaisista ja vepsäläisistä kuin muutkin venäläiset. Tällainen "monisijaintisuus" on tyypillistä FST-arvoille ja vaikeuttaa tämän tason ilmaisemista kuvallisesti.

 Edelleen odotellaan tutkimusta, jossa suomalaisia verrataan saamelaisiin genominlaajuisella tasolla. Ennen sitä voidaan vain arvailla, poikkeavatko suomalaiset muista naapureista saamelaisten suuntaan vaiko ihan omaan suuntaansa. Koska kuitenkin saamelaisia on verrattu muihin kansoihin, voidaan yrittää epäsuorasti päätellä, että ainakin itäsuomalaiset poikkeaisivat saamelaisten suuntaan. (http://www.elisanet.fi/alkupera/Saamelaiset.pdf)

 Ottaen huomioon, että monet eurooppalaiset väestöt eroavat toisistaan vain FST-arvo 10:n verran, voitaisiin suomalaiset jakaa peräti seitsemään eri väestöön, jotka kaikki eroaisivat toisistaan vähintään 20:n verran. Suurin ero on eteläpohjalaisten ja kainuulaisten välinen arvo 65. Muilla Euroopan kansoilla ei ole havaittu yhtä suurta sisäistä erilaisuutta; vain sardinialaisten etäisyys pohjoisitalialaisiin on samaa suuruusluokkaa. (http://www.elisanet.fi/alkupera/Suomalaisten_geenihistoria.pdf)

 Väestötasolla hyödynnetään lisäksi lambda-tasoa (genomic control) ja yksilötasolla IBD-tasoa (identity by descent = peritysti samanlainen); IBS-tasoa (identity by state = muodollisesti samanlainen) käytetään väestö- ja yksilötasolla. Kahta viimeistä tasoa selventää seuraava kuva: http://www.elisanet.fi/alkupera/IBSvsIBD.jpg

 Lisäksi on mainittava nk. sekoituslaskurit, jotka jakavat geenit prosenttiosuuksiin sen mukaan, miten hyvin ne vastaavat verrokkiväestöjä. Suomalaisten kannalta havainnollisin laskuri on sellainen, joka painottuu lähialueiden väestöihin mutta jossa ei ole erikseen suomalaista tekijää (koska silloin se veisi suurimman osan kaikkien suomalaisten geeneistä, eikä suomalaisten sisäisiä eroja saataisi riittävästi näkyviin). Tällaisen laskurin avulla geeninsä testanneet suomalaiset saadaan jaettua suunnilleen maakunnittaisiin ryhmiin: http://www.elisanet.fi/alkupera/K12.pdf

 

Saamelaisten geenit

 Saamelaisille ei ole nykyväestöistä löytynyt läheisiä sukulaisia, mutta muinais-DNA:n analysoiminen on tuottanut yllättävän tuloksen: kivikauden espanjalaiset olivat hyvin samanlaisia kuin nykyiset saamelaiset ja hyvin erilaisia kuin nykyiset espanjalaiset tai edes baskit. (http://www.elisanet.fi/alkupera/Saamegeenit.pdf) Eurooppalaisten geenit ovat siis viimeisten vuosituhansien aikana suuressa määrin vaihtuneet, ja vanhat geenit ovat säilyneet parhaiten maanosan pohjoisreunalla. Noin kolme neljännestä saamelaisten geeneistä näyttää olevan muinaiseurooppalaisia, kun suomalaisilla osuus on enää neljäsosa.

 Saamelaisilla on silti myös itäinen geenijuurensa: se on havaittavissa vielä niinkin kauas kuin Keski-Aasiaan mentäessä (http://www.elisanet.fi/alkupera/Saamelaiset.html), mutta erityisen läheisiä saamelaisille näyttäisivät olevan Volgan alueen kansat Keski-Venäjällä. Tekeillä olevan tutkimuksen tiivistelmän mukaan saamelaiset olisivat jopa lähempänä Volgan kansoja kuin suomalaisia.

 Saamelaisten yleisimmät isälinjat ovat samat kuin suomalaisilla, mikä tietysti sopii kielisukulaisille. Äitilinjoissa sen sijaan vallitsevat V ja U5b, Suomen saamelaisilla molempia on noin 40 %. (Suomalaisten U:sta U5b:tä on noin 14 %.) Saamelaisilla on huomattavasti myös myöhäisiä aasialaisperäisiä äitilinjoja Z1a ja D5a3a (Suomen saamelaisilla yhteensä 16 %, suomalaisilla vain pari prosenttia), joiden saapuminen ajoitetaan noin 3 000 vuoden takaiseen aikaan.

 Saamelaiset ovat siis sekä itäisempiä että läntisempiä kuin suomalaiset, sikäli kuin muinaiseurooppalainen perimä on kulkeutunut Lappiin Espanjasta Norjan rannikkoa pitkin ensimmäisen jääkauden jälkeisen asutusvirtauksen mukana, niin kuin sopii olettaa.

 

Geenitestiin!

 Mikäli omien geeniesi testaaminen alkoi kiinnostaa, Y-kromosomin DNA:n (isälinja), mitokondriaalisen DNA:n (äitilinja) ja genominlaajuisen DNA:n voi testauttaa esimerkiksi FamilyTreeDNA:lla (jossa on oma Suomi DNA -projekti, jonka kautta saa alennusta) tai 23andMe:llä. Lisätietoja ja neuvoja suomeksi erilaisiin testeihin ja testausfirmoihin liittyen voi lueskella ja kysellä esimerkiksi Muinainen Suomi -foorumilla: http://p1.foorumi.info/muinainensuomi/

 

P.S. Geneettinen Rurik näyttää kuuluneen Y-haploryhmään N1c1a, mutta hän ei silti ollut suomalainen, vaan geenijuuret johtavat Skandinaviaan: http://www.elisanet.fi/alkupera/Rurikid.pdf

 

P.P.S. Kuvia lisätty, ne näkyvät suurempina täällä:

http://www.elisanet.fi/alkupera/Sukupuu.png

http://www.elisanet.fi/alkupera/Muinaiskarjala.png

http://www.elisanet.fi/alkupera/Salmela11.png

http://www.elisanet.fi/alkupera/Khrunin13.png

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Tekisit palveluksen meille ummikoille, jos esittäisit sukulinja- ja kielilinjarakenteet graafisesti!
Hyvä selontekosi saisi komean kruunun.

Jaakko Häkkinen

Poistin spämmikommentin, valitettavasti sen mukana meni yksi siihen vastannut kommentti...

Hyvä idea, Jyrki, yritän kaivaa sopivaa kuvitusta!

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Tässä riittääkin pohtimista, samoin viittauksissasi ja erityisesti kotisivullasi. Hienoa työtä - luulisin!

Samaan syssyyn kysymys: miten kauas ajallisesti päästään nykyisillä kielitieteen ja toisaalta perinnöllisyystieteen avulla, siis suomalaisuuden jäljittämisessä?

Jaakko Häkkinen

Jyrki Parkkinen:
"Samaan syssyyn kysymys: miten kauas ajallisesti päästään nykyisillä kielitieteen ja toisaalta perinnöllisyystieteen avulla, siis suomalaisuuden jäljittämisessä?"

Kielitieteen avulla päästään käytännössä kielikunnan varhaisimpaan kantakieleen saakka, suomen tapauksessa kantauraliin, joka nyt siis näyttää hieman nuorentuneen: ikä ~4000 vuotta. Ulkoisten kontaktien (esim. indoeurooppalaiset ja jukagiirilaiset kielet) avulla päästään kyllä vielä hieman kauemmas, ns. esiuralilaiseen aikaan. Käytännössä ei siis ole mitään mahdollisuutta milloinkaan selvittää kielitilannetta Euroopan alkuasuttamisen ajoilta: kielet muuttuvat ja kuluvat liian nopeasti.

Isä- ja äitilinjojen avulla jokaisen suomalaisen suoria isä- ja äitilinjoja voidaan seurata Afrikkaan saakka, mutta siinä aikatasossa ne tietysti muodostavat enää yhden esivanhemman lukemattomista muista, eli niistä jotka eivät seuraa ääääää-linjaa vaan ovat esim. äiääiä tai iiäiää.

Genominlaajuisella tasolla aikasyvyys on toistaiseksi epäselvä. IBD-jaksot ovat aika nuoria, ne silppuuntuvat olemattomiin noin 20:n sukupolven jälkeen. FST-tasolla näkyvä etäisyys eli sekoittumattomuus ei sekään välttämättä ole monia tuhansia vuosia vanhaa - käsittääkseni ei osata oikein sanoa, kuinka nopeasti väestöt yleensä eriytyvät. Eriytymistä nopeuttaa geneettinen ajautuminen, joka on suurinta pienissä väestöissä.

"Suomalaisuuden" raja tulee kuitenkin vastaan jo aikaisemmin. Kielen osalta "suomalaisuus" syntyy siinä vaiheessa, kun Suomen alueen itämerensuomalainen kielimuoto eriytyy naapurialueiden kielimuodoista, eli nykyajoituksilla joitain satoja vuosia ajanlaskun alun jälkeen.

Geneettinen suomalaisuus on vaikeampi määritellä. Mikään tietty haploryhmä ei tee suomalaista: genominlaajuisesti suomalainen N1c1a-mies on paljon lähempänä suomalaista I1-miestä kuin N1c1a-jakuuttimiestä. Nykytasolla suomalaiset voidaan kyllä erottaa genominlaajuisella tasolla naapuriväestöistä, mutta on tosiaan hieman auki, milloin nämä erot ovat kehittyneet, eli milloin pohjoiseurooppalainen väestö on kehittynyt ensimmäisiksi "geneettisiksi suomalaisiksi" - ehkä tähän on johtanut alueellinen eriytyminen (eri suomalaisväestöt) ja osin myös tuoreempi itäinen geenivaikutus, jota ei samassa määrin päätynyt Baltiaan ja Skandinaviaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Loistokirjoitus, menee kirjanmerkkeihin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mainio kirjoitus. Luin tämän vapaaehtoisesti vapaa-aikana, joten sikäli alustus on oikean otsikon alla, mutta voisitko harkita kopiota tuonne "kulttuuriin" :)

Jaakko Häkkinen

Arvoin kyllä pitkään mihin tämän laittaisi, mutta ehkä tosiaan kulttuuri tulisi lähimmäs tiedettä... Siirtänen.

Ja kiitoksia kommentoijille!

Teppo Nygren

Hyvä ja avartava kirjoitus. Minua askarruttaa sauna. Ajatus siitä mihin kaikkeen saunaa on alunperin käytetty on tuo mieleeni kysymyksen, onko sauna alunperin maantieteellisestä suomesta kotoisin, vai onko "alku-saunoja" ollut samoilla leveysasteella huomattavasti laajemalla alueella? Puhutaan aina että sauna on suomalainen keksintö, mutta voisiko olla ettei se olisikaan suomalainen keksintö? Onko samanlaiselle tilalle kuin sauna mitään toista nimitystä? Onkohan asiaa edes koskaan laajemmin tutkittu. Voisiko sauna olla tullut suomeen sieltä mistä suomalaisetkin, vai onko se syntynyt vasta suomessa.

Anteeksi että lähdin hieman sivuraiteelle, mutta en voi sille mitään että tapanani on yhdistellä kaikenlaisin "hyppylangoin" asioita ja ruveta pohdiskelemaan asioita jotka saattavatkin olla aivan joutavia.

Jaakko Häkkinen

Mielenkiintoinen kysymys! Jonkinlaisia tulisijan tai kiukaan kuumentamia "saunoja" tai hikimajoja tavataan laajaltikin eri kansoilla. Mutta kuka keksi alkaa peseytyä kuumuudessa? Sitä ei ehkä saada koskaan tietää, ja voi olla, että ajatus on syntynyt itsenäisesti eri alueilla.

Sauna-sanan etymologia eli alkuperä on ollut hämärä, mutta äskettäin Petri Kallio on esittänyt sille germaanisen lainaselityksen, perustuen karjalan alkuperäiseen asuun sakna. (Suomessa k on tässä asemassa vokaaliutunut: mäyrä < *mäkrä, myyrä < *mykrä, kaura < *kakra, kaula < *kakla jne.)

Paleogermaanin lähtömuodosta *staghna- 'kiuas' tulisi kantasuomeen säännöllisesti *sakna (vanhoissa germaanilainoissa *st -> *s, ja *gh -> *k).

Selitys ei silti kerro, milloin sauna alkoi toimittaa saunan virkaa, eli milloin kiuas alettiin kuumentaa peseytymistarkoituksessa...

Joachim Seetaucher

Itse asiassa nykykarjalassa käytetään vain jo Kalevalastakin tuttua "kyly" sanaa kuvaamaaan saunaa. "Sagna" on sinänsä karjalan kielen rakenteen mukainen (vrt. "nauraa" - "nagroa", j.n.e.), mutta lienee äärimmäisen harvinainen sana käytössä. Saattaa todellakin tulla venäjästä "kylpeä" -verbistä, mikä saattaisi selittää suomen kielenkin "saunan".

Venäläisillä sauna on tunnettu kaikilla pohjoisilla alueilla. Venäjän kielessä se on nykyään "banja". Tietyissä paikoin Venäjällä, kuten edelleen Tverin Karjalassa, on kylvetty suurissa leivinuuneissa.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #14

"Tietyissä paikoin Venäjällä, kuten edelleen Tverin Karjalassa, on kylvetty suurissa leivinuuneissa."

ööö... ainakin myöhemmin suihkun ja uunin yhdistäminen on ollut poliittisesti epäkorrektia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Sanaan en ota kantaa, mutta otaksun, että sauna kulttuuri-ilmiönä on tullut niin Suomeen kuin Pohjois-Amerikkaankin Keski-Venäjältä. Järkevältä tuntuisi, että se on keksitty vasta, kun ihmiset ovat ruvenneet elämään säännöllisesti alueilla, joissa lämpötilanvaihtelut ovat suuria. Pelkkää spekulointia tietysti.

Arhi Kuittinen

Pirkkalan kaivausten yhden rakennuksen perustusten luota löytyi myös merkkejä viikinkiaikaisesta kiukaasta.

Jos alustavat tutkimustulokset varmistuvat, kyseessä on Suomen vanhin kiukaallinen rakennus.

Tällä hetkellä koko kaivausporukka odottaa, että päästään kiinni rautakauteen.

http://yle.fi/uutiset/pirkkalan_kaivauksista_on_lu...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Joo, hirveän yllättynyt en ole. Sukumme lienee asunut muutaman kilometrin säteellä tuosta kohteesta koko tämän tuhat vuotta.

Jaakko Häkkinen

Tuo on mielenkiintoista. Toivottavasti jokin lehti suhteuttaisi löydön siihen, mitä tällä hetkellä ajatellaan lämmitettävien rakennusten historiasta.

Lasse Laaksonen

Lalli kiittää ja nyt ensiksi vain opiskelee tätä.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Sanan "sauna" alkuperän odottaisin periytyvän rakennukseen missä on kivikasa, kiuas. Ei välttämättä rakennus peseytymistä varten vaan yleensä pieni rakennus, missä on mahdollista mm. yöpyä.

Sanan "löyly" etymologiasta olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ainakin minulle on opetettu, että "löylyn" taustalla olisi "sielun" tai "hengen" merkitys. Olisikohan Jaakolla uudempaa tietoa?

Jaakko Häkkinen

Joo, peseytyminen on varmaan toissijaista - ensin on tarvittu se lämmitettävä tila, jolla on voinut olla montakin käyttöä. Sauna-sana ja saunan nykyinen määritelmä eivät välttämättä kulje yhtä jalkaa.

Löyly on merkinnyt sukukielten perusteella henkisielua, eli monisieluisessa maailmankuvassa sitä osaa, jonka mukana elämä tulee ja poistuu. Merkityksenkehitys itämerensuomessa lienee 'henki, henkäys' > 'saunan henkäys'. Muitakin omituisia merkityksenkehittymiä abstraktista konkreettisempaan tavataan, esim. vaimo-sanan vastine vielä saamessa ja jopa virossa merkitsee 'hengitys, henkiolento'.

Graduni lopussa on kantauralin suppea/kriittinen sanalista, jossa on vain sellaiset sanat, jotka ovat riittävän säännöllisiä ja tavataan sekä kielikunnan länsi- että itäpäässä:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19684

Joachim Seetaucher

Tuo Tapani Salmisen kielipuu, jossa hahmotellaan kielten ja murteiden kehitystä muinaiskarjalasta, ei vastaa omaa käsitystäni. En tiedä onko tuollainen ajatus laajemmin kannatettu lingvistikkojen piirissä.

Laatokan karjala ja Suomenlahden karjala on siinä liian aikaisessa vaiheessa toisistaan erotettu, mutta sitten "löytävätkin" toisensa Käkisalmen karjalan ja Viipurin karjalan kautta. Toisaalta taas varsinaiskarjalankieli on tuossa esityksessa ajateltu juontuvan Laatokan karjalasta aunuksen ollessa aivan erikseen.

Ei vakuuta.

Käsittääkseni kannakselaismurteet muuttuvat Laatokan karjalaisiksi murteiksi jatkumona Viipurista pohjoiseen mentäessä aina Sortavalaan ja Harluun asti. Ne ovat selvästi samassa "paketissa". Varsinaiskarjalan eteläiset murteet ovat puolestaan niin lähellä aunukselaista "livviä", että ne muodostavat ikäänkuin sillan vienankarjalan ja aunuksen välillä. Ei sillä kielellä ole "mitään" yhteistä Laatokan karjalan murteen kanssa eikä se mitenkään ole voinut siitä juontaa juuriaan.

Jaakko Häkkinen

Varsinaiskarjalan ja vepsän välillä voidaan nähdä siirtymämurteistoja: lyydiä on luonnehdittu vepsäksi, jossa on karjalaista vaikutusta, ja aunusta karjalaksi, jossa on vepsäläistä vaikutusta (ottamatta tässä kantaa siihen, kumpi on levinnyt kumman päälle).

Salmisen luokittelu perustuu äännetasoon, jota on pidettävä luotettavimpana tasona luokittelun kannalta. Äännehistoria ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen seikan kanssa, että alueellisesti läheiset kielimuodot "sekoittuvat" ja muodostavat murrejatkumon - kyseessä on vain eri taso.

Jos vanhat äänteenmuutokset erottavat Suomenlahden haaran Laatokan haarasta, ensisijainen luokittelu ei siitä muutu, vaikka myöhemmin kielimuodot olisivat kehittyneet mihin suuntaan ja minkä vaikutuksen alaisina tahansa. Toisin sanoen kielimuotojen nykyinen läheisyys ei ole tärkein kriteeri niiden luokittelussa.

Salmisen perustelut löytyvät artikkelista:
Pohjoisten itämerensuomalaisten kielten luokittelun ongelmia. — Oekeeta asijoo: Commentationes Fenno-Ugricae in honorem Seppo Suhonen sexagenarii 16. V. 1998. Toim./Ed. by Riho Grünthal & Johanna Laakso. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 228; Helsinki. 390–406.

Joachim Seetaucher

Nuo perustelut tietyssä mielessä selittävät mainitsemani "ristiriidat", mutta eivät sinänsä todista asiaa. Edelleenkin puhtaasti intuitiivisesti tuntuu tuo esitys hiukan liian huitaistulta. Olisiko sitten pohjoisessa Vienassakin puhuttu karjala jotenkin Laatokan karjalasta polveutuvaa?

Mitä tulee tuohon Aunukseen, niin luulisin, että alueella on alunperin asunut vepsäläinen väestö ja sekoittuminen karjalaisiin on tapahtunut aika myöhään, pääosin vasta siinä vaiheessa, kun karjalaiset olivat aloittelemassa kansainvaellustaan etelämmäksi kohti Novgorodia 1600-luvun alussa.

Vepsäläiskarjalaisten avioliittojen jälkeläiset omaksuivat nykyisenlaisen aunukselaisen puheenparren, jossa mm. a- ja ä-loppuisten sanojen viimeinen vokaali on "heikentynyt" uuksi ja yyksi (vepsässähän niitä ei enää lausuta lainkaan) ja karjalan "mie" ja "sie" sanat ovat jääneet pois tultuaan korvatuiksi alkuperäisväestön "minä" ja "sinä" ilmaisuilla.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #22

Joachim:
"Nuo perustelut tietyssä mielessä selittävät mainitsemani "ristiriidat", mutta eivät sinänsä todista asiaa. Edelleenkin puhtaasti intuitiivisesti tuntuu tuo esitys hiukan liian huitaistulta."

Intuitio ei liene objektiivisin väline luokittelussa. :-) Sitä voi toki käyttää arvioitaessa näppituntumalla sitä, kuinka läheisiä tai kaukaisia jotkin kielet "kokonaisuutena" nykyään ovat. Tämä ei kuitenkaan ole paras luokitteluperuste.

Olennaista on se, että alueellisesti läheiset kielet "sekoittuvat" eli sanoja ja rakenteita leviää kielimuodosta toiseen, kun taas äänteenmuutokset ovat pysyviä. Suomen (tai vastaavasti viron) erilähtöiset murteet ovat vaikuttaneet suuresti toisiinsa, mutta silti ääntenmuutokset eivät ole tasoittuneet (mehtä, messä, mettä, metsä).

Joachim Seetaucher Vastaus kommenttiin #23

Asiasta toiseen, monet eivät tiedä, että Suomen hallitus julkaisee viralliset tiedonannot myös vähemmistökielillä. Esimerkiksi viime presidentinvaalien alla oikeusministeriö julkaisi tiedonannon tulevista vaaleista. Tässä linkissä on karjalankielinen julkaisu:

http://www.vaalit.fi/uploads/feskberyw_1.pdf

Kuten sitä lukiessa käy ilmi, on "viralliseksi kirjakieleksi" karjalan kohdalla jo käytännössä valittu aunuksen murre.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #24

Onpa hauska viite. Yllättävän helposti avautuu karjalankielen aunuksenmurre, ehkä siksi että se on virkakieltä.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #25

Niinpä - kansainväliset sanat helpottavat. Oma suosikkini on "puolistusvägilöin ylipiälikkö". Savon kanssa yhteiset muinaiskarjalaiset äänteenmuutokset ja jopa -loi/-löi-monikko ovat "yleissuomalaiselle" tuttuja.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Nykyvenäjän tutkijat todistavat, että suomalaisten ja venäläisten geeniperimät ovat identtiset, josta kirjoitin blogin "Venäläiset ovat etnisiä suomalaisia". Itse en ole tutkija, mutta "venäläisenä" ajattelisin, että mikä intressi olisi venäläisillä geenitutkijoilla lähteä julkaisemaan tuloksia, jotka kertovat, että puhtaasti venäläisiä onkin Venäjällä säilynyt aika vähän. Asiasta voi lukea enemmän venäjänkielisissä julkaisuissa, johon linkit löytyvät kirjoituksessani.

Olkaa hyvä, jos kiinnostaa!

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136349-vena...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kielten eriytyminen ja geneettinen evoluutio ovat suurelta osin toisistaan riippumattomia asioita. Jälkimmäisestä on mahdoton edes keskustella, jos kuvitellaan, että suurissa populaatioissa ylipäänsä voisi olla sellaisia asioita kuin "identtiset" ja "puhtaasti".

Jonas Hellgren

Kiinnostavaa olisi tietää onko mitään teoriaa siitä mitä tai minkä sukuista kieltä ne kampakeraamikot puhuivat.

Jaakko Häkkinen

Kampakeraamikkojen kieli voisi olla se, josta näyttäisi lainatun sanoja Keski-Volgalta Suomeen ja Baltiaan ulottuvan alueen kieliin. Tällä tietoa se ei ole mitään sukua millekään säilyneelle kielikunnalle, mutta nykyinen kielitilannehan edustaa vain murto-osaa muinaisuuden kielellisestä moninaisuudesta.

Kampakeramiikan mahdollista kieltä käsittelen täällä, sivuilla 37-40 ja 47-
http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela
Jaakko Häkkinen

Joo, miehellä on täälläkin blogi väärällä nimellä:
http://tyynekuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Hänelle balttilainojen etsiminen on valitettavasti pakkomielle, eikä hän kykene näkemään mitään muita vaihtoehtoja sanojen alkuperälle, vaikka ne olisivat uskottavampiakin. Mitään tieteellistä ei hänen menetelmässään myöskään ole, kunhan kaivelee samannäköisiä sanoja ja yhdistelee niiden merkitykset aasinsilloin.

Käyttäjän saimaansisustus kuva
Hannu Koho

Kiitokset täältäkin mielenkiintoisesta lukupaketista! Tässäpä aineistoa seuraaviin peruskoulun historiankirjoihin.

Tuli tuosta sauna-sanan mahdollisesta germaanitaustasta mieleen aiemminkin mietitty kysymys: onko germaanisissa kielissä nykykäsityksen mukaan yhtään lainasanoja suomalais-ugrilaisista kielistä?
Käsittääkseni pääsääntöisesti lainasanapohdinnat sisältävät aina ajatuksen, että sanat ovat siirtyneet vain lännestä itään ja etelästä pohjoiseen?
Olisko ehkä niin, että "länsi" on hallinnut kulttuurihistoriallista keskustelua viime vuosikymmenet siinä määrin, että myös sen näkökulma näkyy näissä teorioissa sanojen alkuperästä?
Kielellisen naapuruuden historia kuitenkin on huomattavasti vanhempi kuin lännen hegemonia?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Erittäin mielenkiintoista! Tosin tästä olisit voinut kirjoittaa sarjankin, ja vähän lyhyempiä herkkupaloja.

Pitäiskö tuo geenitesti tehdä, vaikka kallis onkin. En tiedä yhtään mistä sukuni tulee muutenkaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos, että jaoit näin kattavaa tietoa suomalaisten taustoista, niin kielistä kuin genettisen perimän taustoistakin.
Pitää lähettää näytteet testattavaksi. THL:n toimesta lähtivät USA:han, mutta en itse saane tietää mitä kaikkea niistä selvitetään. Tutkimus koskee diabetes II periytyvyyttä.

Jaakko Häkkinen

Hannu Koho:
"onko germaanisissa kielissä nykykäsityksen mukaan yhtään lainasanoja suomalais-ugrilaisista kielistä? Käsittääkseni pääsääntöisesti lainasanapohdinnat sisältävät aina ajatuksen, että sanat ovat siirtyneet vain lännestä itään ja etelästä pohjoiseen?"

Germaanisista kielistä on löytynyt niin vähän uralilaisia lainasanoja (vain pari uskottavaa mahdollisuutta, nekään eivät ihan varmoja), että sen tulkitaan jo kertovan jotain itse lainaustilanteesta: germaanit ovat asettuneet uralinkielisten keskuuteen. Tätä tukee se, että germaaneihin yhdistetty skandinaavinen pronssikulttuuri levisi Suomen ja Viron rannikoille saakka.

Eli ne germaanit, joilta lainasanat todennäköisimmin on saatu, myös lainasivat sanoja uralilaisista kielistä, mutta koska he sittemmin sulautuivat paikalliseen enemmistöön, ei näitä lainasanoja ole enää missään nähtävissä. Ne eivät siis kulkeutuneet suomengermaaneilta esim. ruotsingermaaneille.

Suosittelen teille kyllä noita geenitestejä! Etenkin sukututkimukseen yhdistettynä niistä saa hyvin tietoa. Testituloksen tultua se selvittelytyö vasta alkaa, mutta näillä pääseen alkuun:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Geenisukututkimus.pdf
http://www.elisanet.fi/alkupera/FamilyFinder.pdf

Perhettä tai sukulaisia voi kysyä osallistumaan kustannuksiin, mikäli heitä aihe yhtään kiinnostaa; tulokset kun koskevat heitäkin aika suuressa määrin. (Isälinjatesti ei tietenkään äitiä eikä äitilinjatesti isää...)

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Jaakolle voi todeta ; Ylen äijö tietää, vastaa kouluarvosanaa Laatokan Karjalassa , kaksi ensimäistä oikein, en ole ihan varma tuosta tietää. Viisiasteikkoinen arvosteluskaala koulussa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset